Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Ääniergonomiasta tarvitaan työpaikoille lisää tietoa

Työturvallisuuskeskuksen kuntien ja hyvinvointialueiden toimialaryhmä teki kyselyn ääniergonomian tilanteesta ja tarpeista työpaikoilla. Vastauksista ilmeni, että työpaikoilla on jo tehty paljon ääniergonomiaan liittyviä toimenpiteitä, mutta tietoa ääniergonomiasta tarvitaan lisää.
Kuva: Mikael Ahlfors


Kysely toteutettiin verkkokyselynä helmikuussa 2023. Kyselyyn vastasi 800 kuntien, hyvinvointialueiden ja seurakuntien työsuojelutoimijaa. Vastaajissa oli työsuojeluvaltuutettuja, työsuojelupäälliköitä, työsuojelun varavaltuutettuja ja työsuojeluyhdyshenkilöitä. Vastaajia oli kaikista maakunnista. Suurin osa vastaajista työskentelee kunnissa tai kuntayhtymissä.

Yli puolet vastaajista kertoi, että omassa organisaatiossa ääniergonomia otetaan huomioon joko melko hyvin tai hyvin vaarojen tunnistamisessa ja arvioinnissa sekä työterveyshuollon työpaikkaselvityksissä.

Noin puolet vastaajista kertoi, että organisaatiossa on tehty toimenpiteitä ääniergonomian huomioimiseksi. Seurakunnissa on tehty paljon toimenpiteitä äänen vahvistamisen tekniikkaan liittyen. Kunta-alan ja hyvinvointialueiden vastaajat kertoivat erityisesti tiloihin liittyvistä melunhallintatoimista kuten äänieristetyistä ovista, akustiikkalevyistä ja melulähteiden koteloinnista. Kaikissa vastaajaryhmissä tuotiin esille, että melunhallintaan on käytössä tarvittaessa kuulosuojaimia, vastamelukuulokkeita ja korvatulppia.

Kysyimme myös, millaista tukimateriaalia organisaatiot tarvitsevat ääniergonomian parantamiseksi. Vastaajat toivoivat koulutusta, ohjeita, oppaita, tietoa ääniergonomiasta ja siitä, miten ääniergonomiaa voi parantaa. Myös äänenkäytön ja äänenhuollon opastausta ja koulutusta kaivattiin.

Kyselyn pohjalta tullaan tekemään digijulkaisu ääniergonomian huomioimiseksi työpaikalla. Lisäksi ääniergonomiasta on tulossa marraskuussa 2023 webinaari. Kysely on osa Työturvallisuuskeskuksen kuntien ja hyvinvointialueiden toimialaryhmän toteuttamaa ääniergonomiahanketta, jonka tavoitteena on tukea työpaikkojen ääniergonomiaa. Hankkeen vaikuttavuuden arvioimiseksi kysely uusitaan alkuvuodesta 2024.

Mitä on ääniergonomia?


Ääniergonomialla tarkoitetaan kaikkia niitä toimenpiteitä, jotka parantavat mahdollisuuksia hyvään äänen tuottoon ja puhumiseen, puheen kuuntelemiseen ja erottamiseen eli puheviestintään. Laajasti ymmärrettynä ääniergonomialla tarkoitetaan myös melun kaikkien haittavaikutuksien vähentämistä. Hyvä ääniergonomiakäytäntö on, että suunnittelussa ja toiminnassa huomioidaan ääniergonomia.

Kuntien ja hyvinvointialueiden toimialan ääniergonomiahankkeen työryhmä: 
Sari Melkko, Juko, työryhmän pj 
Heli Kannisto, Sote ry 
Anne Ranta, JAU ry 
Marjaana Walldén, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT 
Sari Aksberg, Työturvallisuuskeskus 
Tuuli Vattulainen, Työturvallisuuskeskus
Susanna Hälikkä, Työturvallisuuskeskus

Lisätietoja

Työturvallisuuskeskus edistää työturvallisuutta työpaikoilla ja tukee työsuojelun yhteistoimintaa. Tarjoamme työpaikoille koulutusta, tietoa ja kehittämispalveluja sekä ylläpidämme työsuojeluhenkilörekisteriä. Työmarkkinakeskusjärjestöt hallinnoivat Työturvallisuuskeskusta.