Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Tavoitteena on vaikuttava toiminta työn, työolojen, työntekijöiden terveyden ja työ- ja toimintakyvyn edistämiseksi. Työterveysyhteistyö on osa ehkäisevää toimintaa työpaikalla, jonka tavoitteena on ajoissa tunnistaa ja puuttua työpaikan epäkohtiin.

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö käynnistyy työnantajan järjestäessä työterveyspalvelut henkilöstölleen. Toimiva yhteistyö edellyttää säännöllistä keskustelua yhteisten tavoitteiden toteuttamisesta ja arvioinnista. Valtioneuvoston asetus hyvästä työterveyshuoltokäytännöstä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) edellyttää työterveysyhteistyötä.

Työkyvyn tuki kuuluu työnantajan lakisääteisiin velvoitteisiin ja lakisääteiseen työterveyshuoltoon. Siihen tarvitaan tiivistä yhteistyötä, sovittuja käytäntöjä ja selkeää työnjakoa työnantajan ja työterveyshuollon välillä.

Työnantaja ja työterveyshuolto laativat yhteistyössä kirjallisen kuvauksen työkyvyn hallinnan, seurannan ja varhaisen tuen toimintakäytännöistä. Työnantajan on seurattava työntekijöidensä työkykyä ja työkyvyn vaarantuessa toimittava sovitun mallin mukaisesti yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. Työkyvyn edistäminen ja työkykyä tukevat toimintakäytännöt ovat ennakoivaa toimintaa ja perustuvat työpaikan tarpeisiin, ja ne jatkuvat läpi työntekijän työuran.