Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Työkykyä ylläpitävän toiminnan ja työntekijöiden työssä jaksamisen perustana on työn ja työolosuhteiden jatkuva kehittäminen ja kaikkiin työntekijöihin kohdistuva työkykyä ylläpitävä toiminta. Toiminnan tavoitteena on, että jokainen selviytyy työstään ja työtehtävistään mahdollisimman hyvin omilla voimavaroillaan ja tarpeen mukaan toteutettavien työkykyä tukevien toimenpiteiden avulla. Käytännössä työkyvyn ylläpitäminen voi kohdistua työntekijöiden terveyden ja työkyvyn edistämiseen, ammatillisten valmiuksien ja motivaation tai esimerkiksi työpaikan yhteisöllisten olojen kehittämiseen.

Työpaikkojen työkykyä ylläpitävän ja edistävän toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa otetaan huomioon työterveyshuollon asiantuntemus. Työterveyshuollolla on sekä yleistä näyttöön ja tutkimustietoon perustuvaa että työpaikkakohtaisesti hankittua tietoa siitä, mitä terveyden ja työkyvyn edistämisessä olisi tarpeen ottaa huomioon työpaikoilla. Lisäksi työterveyshuollon tulee omassa toiminnassaan varmistua siitä, että työhön liittyvien sairauksien ehkäisy toteutuu työpaikoilla työkyvyttömyyttä ehkäisevällä ja työkyvyn edistämistä tukevalla tavalla. Työterveyshuollon asiantuntemusta tarvitaan erityisesti silloin kun on kyse yksittäisen työntekijän terveydentilaan liittyvistä seikoista.

Työterveyslain 8 §:n(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) mukaan työnantajan tulee toimia yhteistoiminnassa työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa asioissa, jotka liittyvät työterveyshuollon järjestämiseen, sisältöön, laajuuteen ja työterveyshuollon vaikutusten arviointiin. Laissa korostetaan erityisesti työpaikan ja työterveyshuollon välistä yhteistyötä. Ensisijaisena tavoitteena on, että työpaikka ja työterveyshuolto voivat yhdessä ehkäistä työhön liittyvää sairastavuutta ja vähentää tätä kautta myös sairauksista aiheutuvaa työkyvyttömyyden riskiä.