Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Pelaamalla turvataitoja

Blogi
Turvallisuusmuisto 1980-luvulta, kun olin 5-vuotias: 
Päiväkerhokaveri oli juossut autotielle ja auto oli törmännyt häneen. Kun kaveri palasi kipsijalkansa kanssa kerhoon, meille pidettiin liikenneopetusta: ”Käyttäkää suojatietä ja katsokaa molempiin suuntiin tarkasti ennen tien ylitystä, muuten jäätte auton alle ja jalka menee poikki”. Tuosta hetkestä on kulunut jo lähes 4 vuosikymmentä ja yhä muistan opetuksen kirkkaasti. Vahvalla esimerkillä on voimaa!

Opettavaisten esimerkkien lisäksi lapset oppivat leikkien ja pelien kautta uusia asioita. Mallioppiminen toisilta lapsilta tai tärkeiltä aikuisilta on myös vankka väylä uusien asioiden omaksumiseen. Turvallisuustaitoja ja -asenteita opitaan niin esimerkistä kuin mallistakin. Mitä nuorempana turvallisuusasiat on oppinut ja omaksunut, sitä paremmin niitä useimmiten myös vanhempana toteuttaa! Tietenkään uuden oppiminen ei ole koskaan myöhäistä!

Työturvallisuuskeskuksessa on otettu uusi askel kansalaisten turvallisuusosaamisen kohentamiseksi. Hyväksi havaittujen oppaiden ja oivalluttavien koulutusten lisäksi Työturvallisuuskeskus tarjoaa Turvatapani-korttipeliä arkielämän turvataitojen kehittämiseksi. Peli soveltuu kaikille 5 vuotta täyttäneille. Pelin lasten kysymykset on koeponnistettu Espoon Järvenperän päiväkodin esikoululaisryhmän kanssa. Testauksen jälkeen kysymyksistä tehtiin selkokielisempiä sekä päätettiin lisätä kuvitus kortteihin.  

Pelissä on kysymyksiä, jotka liittyvät liikennekäyttäytymiseen, ensiapuun, ennakointiin, riskinottamiseen sekä kodin, koulun, päiväkodin ja työpaikan turvallisuusasioihin. Yhtä aikaa samaa peliä voi pelata niin lapset kuin aikuisetkin, kun kysymykset on rakennettu kaikille osuviksi. Kysymyksiin tulee vastata rehellisesti. Pisteiden voittaminen on puhtaasti tuuripeliä, tiedolla tai omilla toimintatavoilla ei ole mitään osuutta pisteiden saalistuksessa. 

Työkavereita voi haastaa pelaamaan Turvatapani-peliä. Samalla tutustumme toisiimme paremmin, mikä parantaa työyhteisön toimivuutta ja luottamusta. Milloin työkaveri onkaan viimeksi imuroinut jääkaappinsa takaa pölyt pois tai mitä turvallisuustekoja hän tekee ennen lomamatkalle lähtöä? Mikä mahtaakaan olla työkaverin suosikkiliikennemerkki? Parhaimmillaan pelissä saa vinkkejä turvallisempiin valintoihin ja tekoihin. Toki työkaverin tunnustamat ei-niin-turvalliset-toimintatavat saattavat herättää myös epäluottamusta…         

Lasten kanssa pelatessa Turvatapani-peli auttaa aikuista opettamaan tärkeitä taitoja nuoremmille. Onko perheessä kaikkien puhelimiin ladattu 112Suomi-mobiilisovellus? Osaako jokainen tositilanteessa käyttää sitä? Milloin kodin palovaroitin onkaan viimeksi testattu? Onhan jokaisen polkupyörässä toimivat etu- ja takavalot? Lapsen kommentti autoilevalle pelikaverille pistää kuin ruusunpiikki sormeen: ”Miksi ajoit satasta, vaikka siinä oli 80-liikennemerkki?”

Hauskoja pelihetkiä!

Peli julkaistiin kansainvälisenä työturvallisuuspäivänä 28.4.2021.
Voit tilata korttipakan Työturvallisuuskeskuksen verkkokaupasta 6 euron hintaan.
Blogin kirjoittaja ja Turvatapani-pelin kehittäjä Eija Ovaskainen toimii työsuojelupäällikkönä Espoon kaupungilla. Hän on työskennellyt myös määräaikaisena asiantuntijana Työturvallisuuskeskuksessa.