Olethan hyvin käyttäytyvä aluevaaliehdokas ja valtuutettu?
Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmä haluaa nostaa esille hyvän käyttäytymisen tärkeyden poliittisessa päätöksenteossa myös aluevaaleissa.
Kaikki näkyvissä asemissa työtä tekevät toimivat samalla myös tapakasvattajina. Siksi on väliä sillä, miten poliittiset päättäjät käyttäytyvät ja puhuvat. On erittäin tärkeää, että päätöksentekijät näyttävät esimerkkiä ammatillisessa käyttäytymisessä.
Aluevaltuusto on sinne valittujen valtuutettujen ja virkamiesten työpaikka. Työpaikalla pitää keskittyä töihin, käyttäytyä ammatillisesti ja antaa kollegoille työrauha. Vaikka politiikan tekemisessä asioista ollaankin usein eri mieltä, täytyy muita ihmisiä kohdella arvostavasti ja kiusaamatta.
Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmä on tuottanut aluevaaleja varten sähköisen postikortin ja Facebook-kuvakehyksen sekä ehdokkaille että äänestäjille. Haastamme kaikki vaaleissa ehdolla olevat sitoutumaan hyvään käytökseen. Samalla haastamme myös äänestäjiä äänestämään hyvin käyttäytyviä ehdokkaita.
#aikuistenoikeesti
Lisätietoja
Merja Hyvärinen, työelämäasiantuntija
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmä
merja.hyvarinen@jhl.fi
puhelin 050 4729 534
Mikko Kuivalainen, viestintäpäällikkö
Työturvallisuuskeskus
mikko.kuivalainen@ttk.fi
puhelin 044 5024080