Mitä sinulle oikeasti kuuluu tänään?
Koska viimeksi kysyit työkaveriltasi, mitä hänelle oikeasti kuuluu? Niin että olisit oikeasti kuunnellut, mitä hänellä on sanottavana ja ilman, että joku sanoo, että käydään asiat nämä asiat vain nopeasti läpi.
Tarkkailemme työssämme yhä enemmän fyysistä ja kognitiivista ergonomiaa, joita tarkastellaan riskien arviointien ja työterveyshuollon työpaikkaselvityskäyntien yhteydessä. Haluamme olla yhä joustavampia niin työpisteratkaisuin kuin erilaisten ergonomisten työvuorojärjestelyiden avulla. Lisäksi todella monella työpaikalla on siirrytty osin koronaepidemian ja osin erittäin kiivaasti muuttuvan ja kehittyvän työelämän johdosta erilaisiin etätyökäytäntöihin.
Saattaakin olla, että joustavien työjärjestelyiden takia et ehkä näe työystäviäsi jopa vuoteen. Jos aloitat uutena yrityksessä, voi mennä kuukausia ennen kuin olet tavannut kaikki läheisimmät kollegasi. Kuulostaako tämä sinusta tutulta? Hyvin todennäköisesti, varsinkin jos työskentelet toimistossa tai esimerkiksi asiantuntijan tehtävissä.
Oletko miettinyt, mitä teillä on tapahtunut työyhteisössä pandemian aikana? Voitteko edelleen käydä kahvipöytäkeskusteluita vaihtelevista aiheista samaan tapaan kuin aiemmin? Kuuluuko työyhteisössäsi edelleen hersyvää naurua, joka tuottaa työkavereillesi ”lämpimän pörröistä tunnetta” ja sinulle iloa?
Työolobarometrien mukaan työyhteisöjen kahtiajakautuminen ja psykososiaalinen kuormittuminen on lisääntynyt viime vuosina. Työeläkeyhtiöt raportoivat, että työntekijöitä jää yhä kiihtyvällä tahdilla työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä. Mistä tämä sitten johtuu, syitä on monia. Työn vaativuus, hektisyys ja paineet ovat osasyitä, mutta myös yksinäisyys – jopa nuorten työntekijöiden – on omiaan polttamaan kynttilää molemmista päistä.
Työpahoinvointi on myös Suomessa hälyttävän suuri ongelma. Työterveyslaitoksen emeritusprofessorin Guy Ahosen mukaan ongelma on Suomelle vakava, laaja ja erittäin kallis. Hänen laskelmiensa mukaan (Yle, 2016) työpahoinvointi maksaa vähintään 25 miljardia euroa vuodessa.
Kauppatieteiden maisteri Outi Köhler tutki väitöskirjaansa varten, miten tiimit toimivat työpaikoilla. Miksi yhteistyö luonnistuu tietyissä yrityksissä paremmin kuin toisissa?
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, onko se työyhteisön iloisin höpöttelijä vain yksinäinen ihminen, joka kaipaa keskusteluseuraa, juuri sitä toista ihmistä lähelleen? Teams-maailmassa niin sanottu höpöttelykulttuuri on vähentynyt. Tämä jos jokin on vievä meidät kaltevalle tielle, jossa osa henkilökunnasta voi normaalisti, mutta valitettavasti yhä useampi tuntee vielä pahempaa yksinäisyyttä ja erkanee sosiaalisista verkostoista vielä voimakkaammin.
Monikansallisen yrityksen Workhumanin slogan on mielestäni erittäin pysäyttävä: ”Without the human, it’s just work”.
Toivottavasti pääsemme pian keskustelemaan yhteisen kahvipöydän ääreen!
Kirjoittaja Jani-Pekka Leino on Työturvallisuuskeskuksen asiantuntija, vastuualueinaan merenkulku, ilmailuala sekä viestinvälitys- ja logistiikka-ala.