Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus

Monikielinen video turvallisesta työskentelystä suomalaisilla maatiloilla

Suomessa jokaisella on oikeus turvalliseen ja terveelliseen työhön. Tervetuloa Suomen maatiloille töihin! -videossa käydään läpi keskeisiä suomalaisen työelämän pelisääntöjä sekä turvallisen ja terveellisen työskentelyn perusteita maa- ja puutarhatiloilla.

Luonnonvarakeskuksen mukaan vuonna 2020 maa- ja puutarhatalous työllisti lähes 20 000 ulkomaista työntekijää, joista noin 3 400 vakituisesti ja 16 000 lyhytaikaisesti.

Suomeen työn perässä muuttavat tai kausityöhön saapuvat tietävät yleensä hyvin vähän suomalaisesta työelämästä. Lisätietoa kaivataan erityisesti työturvallisuuteen ja työehtoihin liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista.

– Olemme tällä videolla halunneet tuottaa lisätietoa ja helpottaa arkea maa- ja puutarhatalouden työpaikoilla. On kaikkien etu, että molemmat työsuhteen osapuolet ovat hyvin tietoisia asioista. Sillä ehkäistään monta turhaa erimielisyyttä ja työtapaturmaa, sanoo sopimusasiantuntija Riikka Vasama Teollisuusliitosta.

– Keskeisimpiä työehtoja ja työturvallisuusasioita saatiin lopulta hyvin tiivistettyä videoon, iloitsee asiantuntija Päivi Sarmala Työturvallisuuskeskuksesta.

– Työelämän lait ja pelisäännöt ovat pääsääntöisesti samat toimialasta riippumatta, siksi tämä video on mielestäni hyödyllinen ihan kenelle tahansa. Mukavana bonuksena saa pienen kurkistuksen maatilaan työympäristönä, vinkkaa Sarmala.

Videon on tuottanut Työturvallisuuskeskuksen maatalousalan työalatoimikunta. Keskeisessä roolissa videotuotannossa olivat myös Työtehoseura, Luonnonvarakeskus, Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan kampus sekä Robben Pikku Puutarha.

Video on englanninkielinen ja se on tekstitetty suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi ja ukrainaksi.

Katso video Työturvallisuuskeskuksen YouTube-kanavalla.

Lisätietoja

Päivi Sarmala, asiantuntija
Työturvallisuuskeskus
paivi.sarmala@ttk.fi
puhelin 040 560 9126