Työssä jaksamisen tukeminen julkisella alalla
Työsuojeluhenkilörekisterin(siirryt toiseen palveluun) mukaan useimmilla hyvinvointialueilla ja kunnissa on saatu työsuojeluorganisaatiot vastaamaan nykyistä tilannetta. Työsuojeluhenkilörekisteri on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnoima ja Työturvallisuuskeskuksen ylläpitämä rekisteri, johon tallennetaan työsuojelun yhteistoimintatyöpaikat ja niiden työsuojelun yhteistoimintahenkilöstön tiedot. Ilmoittamisesta vastaa aina työnantaja.
Rakenteet ovat siis olemassa, mutta uusilla työsuojeluorganisaatioilla on vielä paljon työtä tehtävänä. Organisaatioiden yhdistyminen tuo omia haasteita toiminnoissa. Eri organisaatioista tulevien kulttuurien yhdenmukaistaminen vaatii toimintaohjeiden ja pelisääntöjen luomista. Jokaiselle on muodostunut omat toimintatavat ja nyt niistä pitää luopua tai niitä pitää ainakin muuttaa. Näin ollen edellisten organisaatioiden tavat voivat jopa hidastaa uusien tapojen löytymistä. Eräässäkin organisaatiossa uudet toimintaohjeet eivät alkaneet elää käytännössä ja syyksi osoittautui, että toimintaohjeissa oli tehty edellisen organisaation logolla. Kuulostaa vähäiseltä, mutta on tärkeä ymmärtää, että ohjeiden omaksuminen, omasi ottaminen ja niihin sitoutuminen vaatii yhteistoimintaa.
Työturvallisuuskeskuksen kuntien ja hyvinvointialueiden toimialaryhmä on kuntien, hyvinvointialueiden ja seurakunnan työturvallisuuden, työsuojelun, työhyvinvoinnin, työterveyshuollon ja työelämän kehittämiseen osallistuva valtakunnallinen yhteistoimintaelin. Toimialaryhmässä tehdään hankkeita, jotka vastaavat toimialojen ja työpaikkojen työturvallisuus- ja työsuojelutarpeisiin. Hankkeissa tehdyt tuotteet ja palvelut ovat käytännön työturvallisuustyötä opastavat ohjeet, tapahtumat, viestintäkampanjat, videot, animaatiot ja digitaaliset sovellukset.
Muutama sana vuoden 2024 hankkeista kuntien ja hyvinvointialueiden toimialaryhmässä. Yhtenä tärkeimmistä ovat kuntakierrokset, joilla halutaan kuulla monipuolisesti erilaisten organisaatioiden edustajia. Ryhmälle on tärkeää saada tietoa, miten muutoksesta on selvitty, mitä haasteita on kohdattu ja mikä on onnistunut hyvin. Ryhmämme pystyy antamaa tukea työsuojeluun liittyvissä kysymyksissä. Vierailukohteita ei ole vielä päätetty, mutta kutsuja otetaan ilolla vastaan.
Jo vuonna 2022 Kevan julkisen alan työhyvinvointitutkimuksessa esitettiin huoli nuorten työntekijöiden työhyvinvoinnista. Erityisesti tässä tutkimuksessa nousivat varhaiskasvatuksen nuoret työntekijät. Tuolloin kuntien ja hyvinvointialueiden toimialaryhmä käynnisti vuodelle 2023 hankkeen, jossa tuetaan nuorten jaksamista työssä. Hanke jatkuu vuodelle 2024 ajatuksella, miten nuoret saadaan pysymään työelämässä ja miten heidän mielenterveyttään tuetaan.
Yksi vuoden 2024 käynnistettävistä hankkeista pyrkii tunnistamaan vaaratekijöitä, jotka kuormittavat aivojamme. Tässä hankkeessa hyödynnämme Tampereen yliopiston koordinoimaa Kestävä aivoterveys -hanketta(siirryt toiseen palveluun), joka on tulossa päätökseen. On tärkeä tunnistaa, mitkä tekijät kuluttava aivojamme ja miten niitä tulee suojata.
Alakohtaisia hankkeita on tänä vuonna tehty muun muassa pelastusalalle(siirryt toiseen palveluun). Maatalouslomittajille on myös oma sivustonsa työn alla, jossa tarkastellaan lomitustyön työsuojelua. Seurakunta-alalle on tehty tukimateriaalia psykososiaalisen kuormituksen hallintaan. Myös tästä on syksyn aikana tulossa webinaarisarja(siirryt toiseen palveluun).
Hankkeiden lisäksi Työturvallisuuskeskuksen sivuilta löytyy paljon muitakin koulutuksia(siirryt toiseen palveluun), mitkä tukevat yhteistoiminnan onnistumista sekä turvallisten ja terveellisten työolojen rakentamista. Paljon on haasteita työelämässä, mutta ei pidä unohtaa niitä voimavaratekijöitä, jotka saavat meidät pysymään alalla. Etsitään vahvuudet ja vahvistetaan niitä yhdessä. Näin onnistumme kyllä.