Siirry sisältöön
Etusivu
Työturvallisuuskeskus
Henkilöitä osallistuu yhteiseen keskusteluun tai opiskeluun.

Työpaikalla järjestettävä Turvatuokio on yksi tapa lisätä ymmärrystä, ylläpitää ja auttaa parantamaan työpaikan työhyvinvointia ja -turvallisuutta pala kerrallaan. Turvatuokio kestää 15-30 minuuttia, riippuen työpaikan tarpeesta ja aikataulusta. Parhaimmillaan se toistuu esimerkiksi kerran kuukaudessa jonkin muun työpaikan rakenteen yhteydessä tai tiettynä päivänä viikossa. Olennaista on, että Turvatuokion sisällöt nousevat työpaikan omista tarpeista.

Toteuta Turvatuokio työpaikallasi

1. Kerro, miksi Turvatuokio pidetään ja mitä sillä tavoitellaan

2. Esittele Työturvallisuuskeskuksen aineisto, joka pohjustaa tavoittelemaanne muutosta

3. Osallista kaikki asian käsittelyyn

4. Sopikaa käsittelyn päätteeksi jokin konkreettinen asia, jota lähdette tekemään tavoitteen saavuttamiseksi

5. Sopikaa milloin palaatte asiaan ja arvioitte oletteko edenneet tavoittelemaanne suuntaan

Voit suunnitella Turvatuokiosi seuraavien kysymysten avulla:

Miksi?

Mikä on työpaikkasi tarve?

Nouseeko se esimerkiksi:

• vaarojen tunnistamisesta ja arvioinnista,

• työhyvinvointikyselystä,

• tilastoista,

• yksittäisestä työtapaturmasta tai

• työntekijän aloitteesta tai

• lainsäädännön vaatimuksesta?

• Tai jostain muusta?

Kenelle?

Kenelle Turvatuokio on hyödyllistä järjestää?

• yhdelle tiimille

• useammalle tiimille

• esihenkilöille

• yrityksen johdolle

• koko henkilökunnalle

• vuokratyöntekijöille

• kesätyöntekijöille

• työsuojelutoimikunnalle

• tai jollekin muulle ryhmälle

Miten?

Mikä on paras tapa järjestää Turvatuokio?

• verkossa/toimistolla

• työpaikkakokouksen alussa/lopussa

• säännöllisesti kerran kuukaudessa omana palaverinaan

• työsuojeluvaltuutetun työpaikkakäynnin yhteydessä

• tai jokin muu työpaikallesi sopiva tapa

Mitä?

Mitä haluat saada aikaan Turvatuokiolla?

• ymmärrys yhdenvertaisuudesta lisääntyy

• liikkumistapaturmat vähenevät

• kuumassa työskentelyn turvallisuus paranee

• nuoret huomioidaan paremmin perehdytyksessä

• tai jokin muu muutos, joka lähtee työpaikkasi tarpeesta

Turvatuokiokirjasto

Turvatuokiokirjasto sisältää lyhyitä videoita eri työturvallisuuden ja -hyvinvoinnin teemoista. Kirjasto on suunniteltu työpaikkojen käyttöön, ja sen tarkoituksena on toimia alustuksena keskusteluille valituista teemoista.

Videoiden teemat:

  • Ääniergonomia
  • Somehäirintä
  • Nuorten perehdyttäminen
  • Kuumassa työskentely ja uv-säteilyltä suojautuminen
  • Kaikki tarvitsevat itsensä johtamisen taitoja
  • Ääniergonomia – pidä huolta äänestäsi
  • Työmatkaliikkuminen
  • Affektiivinen ergonomia
  • Päihdehaitaton työpaikka

Jos listalla mainittu teema ei ole vielä ilmestynyt Turvatuokiokirjastoon, niin kannattaa kurkistaa koulutuskalenteriimme(siirryt toiseen palveluun) ja ilmoittautua kyseisen teeman webinaariin. Video julkaistaan kirjastossa muutama päivä webinaarin jälkeen.

Turvatuokio-webinaarista ideoita työpaikan omaan Turvatuokioon

Turvatuokio-webinaareissa Työturvallisuuskeskuksen asiantuntijat esittelevät ajankohtaisia, työpaikan omaan Turvatuokioon helposti soveltuvia aineistoja, työkaluja ja esimerkiksi videoita. Webinaarissa kuulet myös ideoita ja malleja Turvatuokion toteuttamiseen omalla työpaikallasi.

Turvatuokio-webinaarit 2025

Tutustu maksuttomaan Turvatuokio-webinaariemme tarjontaan. Poimi omalle työpaikallesi hyödylliset teemat ja tule mukaan kuulemaan ideoita Turvatuokion toteuttamiseen.

Lisätietoja

Julkaisija:
Työturvallisuuskeskus
Julkaisuvuosi:
2022
Toimialat:
Kaikille aloille yhteiset aiheet
Aiheet:
johtaminen kehittäminen työsuojelun yhteistoiminta työturvallisuus
Julkaisumuodot:
Toimintamalli
Kielet:
suomi