Tietotyö, kognitiivinen kuormittuminen ja tietoergonomia
Aivoihin kohdistuva monimuotoinen tietokuormitus on yleistä työelämän osaamisen vaatimuksien ja teknologian kehittymisen muutosten myötä. Nykyajan tietotyössä korostuvat tiedonkäsittelyyn liittyvät vaatimukset.
Työssä tarvitaan tyypillisesti huomiokykyä, monisuorittamista, muistia, päätöksentekoa ja ongelmanratkaisua. Jatkuva uuden oppimisen tarve koskee oman osaamisen päivittämistä sekä uusien työvälineiden ja toimintatapojen haltuun ottamista. Tällainen työ on aivojen kannalta kuormittavaa. Myös tietotulva, häiriöt, keskeytykset ja aikapaine kuormittavat aivoja.
Tietointensiivisiä työtehtäviä kuvaavat vastuullisuus, haastavuus, projektikohtaisuus ja luovuus. Nämä tekijät yhdistettyinä tietotyötä tekevien vahvaan työhön sitoutumiseen saattavat johtaa sellaiseen tilanteeseen, jossa työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy ja työpäivät venyvät kohtuuttoman pitkiksi. Tällöin työntekijän hyvinvointi saattaa kärsiä. Asiantuntijatyössä yksintyöskentely voi olla merkittävä kuormitustekijä.
Kognitiivisen ergonomian tavoitteena on sopeuttaa työn kognitiivisia kuormitustekijöitä vastaamaan inhimillisen tiedonkäsittelyn ominaisuuksia. Kognitiivisten kuormitustekijöiden selvittäminen on tärkeää erityisesti silloin, kun työssä korostuvat tietotyön piirteet.
Hyvä kognitiivinen ergonomia parantaa aivojen toimintakykyä, työn tuottavuutta ja turvallisuutta: työ on sujuvampaa, inhimilliset virheet vähenevät ja työssä voidaan paremmin.
Kognitiivinen toimintakyky
- on tiedonkäsittelyn eri osa-alueiden yhteistoimintaa, joka mahdollistaa ihmisen suoriutumisen arjessa ja sen vaatimuksissa
- sisältää tiedon vastaanottoon, käsittelyyn, säilyttämiseen ja käyttöön liittyviä psyykkisiä toimintoja
- käsittää muun muassa
- muistin, oppimisen
- keskittymisen, tarkkaavuuden
- hahmottamisen, orientaation
- tiedon käsittelyn, ongelmien ratkaisun
- toiminnanohjauksen
- kielellisen toiminnan.
Tietoergonomia tarkastelee ihmisen edellytyksiä havainnoida ja kontrolloida työssä tarvittavaa tietoa ja antaa tukea työn hyvään suunnitteluun. Tiedonkäsittelyjärjestelmässä tulee koko ketjun olla kunnossa: tiedon vastaanotto, käsittely, johtopäätös ja toiminta. Käsiteltävän koneen, laitteen tai prosessin tulee myös antaa palautetietoa siitä, miten suoritus onnistui. Teknisen tuen saanti ongelmatilanteisiin on tärkeää.
Tietojärjestelmän lisäksi myös itse tiedon käytettävyyteen on kiinnitettävä huomiota. Jos järjestelmä tarjoaa liian paljon tai niin sekavasti jäsenneltyä tietoa, että käyttäjä ei löydä tarvitsemaansa, tieto ja ymmärrys katoavat. Käytettävyyden lähtökohtana tulee olla käyttäjien työn tukeminen.